Uutiset 2014

 

 

1.1.2015

 

Vaikka vuosi 2015 juuri ehti alkaa, päivitetään silti vielä tänne vanhan vuoden uutissivun puolelle vuoden 2014 viimeisimpien kuukausien kuulumisia.

 

Marraskuun alussa Jyväskylän erikoisnäyttelyssä koimme varsin liikuttavia hetkiä, kun lähes 7-vuotias Veera (Magnumin Cd End Of Love) ylsi erikoisnäyttelyn VSP:ksi. Mukaan oli ilmoitettu 100 narttukoiraa, joten mistään ihan pienestä kilpailusta ei ollut kyse. Veera oli palannut pentujen jälkeen takaisin näyttelykehiin vain paria viikkoa aikaisemmin Tuuloksen ryhmänäyttelyssä, ollen siellä heti ROP ja menestys siis jatkui Jyväskylän viikonloppuna. Erikoisnäyttelyn jälkeisenä päivänä järjestetyssä Jyväskylä KV-näyttelyssä Veera ylsi vielä sijalle PN4. Tämä hienon menestyksen johdosta Veerasta tuli vuoden 2014 paras yksivärinen cavalier ja parhaan cavaliernartun kilpailussa Veera ylsi sijalle 6. Upea saavutus, josta olemme todella ylpeitä!

 

kuva: Kati Holm

 

 

       

 

1.9.2014

 

Elokuun lopun näyttelykiertue sujui meidän porukalta mitä hienoimmissa merkeissä: Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä Madde (Magnumin Winner Takes It All) nappasi sertin valioituen Suomen muotovalioksi ja heti seuraavana päivänä Heinolan näyttelyssä mummokoira Eevi (Laritin Cheyenne Ayasha) oli upeasti ROP VET ja PN2 isossa narttuluokassa. Olemme niin onnellisia näistä upeista tuloksista!

 

          

 

Elokuun viimeisnä viikonloppuna vasta 5kk -vanha kasvattimme Stella (Lawliers Saks Fifth Avenue) debytoi näyttelykehissä ollen Kaivopuiston erikoisnäyttelyn pikkupentuluokan kakkonen ja saaden KP:n. Hieno alku Stellan näyttelyuralle! Kiitokset Stellan sijoitusperheelle Stellan hyvästä hoidosta ja ahkerasta näyttelytreenistä!

 

 

19.8.2014

 

Tinkan pennut muuttivat uusiin koteihin ja taloon tuli taas hiljaista. Kaikki pennut löysivät ihanat kodit ja ainokainen tyttö "Jane" (Lawliers To Be Number One) lähti sijoitukseen tuttuun ja turvalliseen paikkaan Tuulan luokse, jossa asustavat jo kasvatimme Ewe ja Heta. Janesta tulemme näin ollen kuulemaan lisää jatkossakin :)

 

Seuraavat pentusuunnitelmat meillä on vasta ensi vuodelle, joten niistä tarkempia tietoja myöhemmin. Nyt keskitymme viettämään kesänäyttelykauden loppua vielä muutamien ulkonäyttelyiden merkeissä.

 

 

30.6.20141

 

Tinkan ja Wilsonin pennut syntyivät viikko sitten. Pentulaatikosta löytyy yksi b/t narttupentu, kaksi b/t urospentua ja yksi ruby -urospentu. Lisätietoja ja kuvia löytyy täältä.

 

15.6.2014

 

Alkukesä on kennelissämme vietetty tiiviisti näyttelykiertueen merkeissä. Hienoimmat tulokset tulivat pari viikkoa sitten Liettuan Moletaista, jossa kasvattimme Hessu (Lawliers Class Action) viimeisteli kansainvälisen muotovalion arvon ottaen neljännen CACIBin sekä siinä lisäksi nappasi vielä pari muotovaliotitteliä lisää, eli Hessun rivistö täydentyi LT MVA ja BALT MVA -titteleillä. Todella upea juttu! Onnea vielä Hessun omistajalle Heidi Pulkkiselle!

 

 

Samassa reissussa oli mukana myös Hessun Eevi -äiti, eli rakas veteraanimme Laritin Cheyenne Ayasha. Mummokoira oli onnensa kukkuloilla päästessään taas showkiertueelle mukaan ja nappasikin itselleen sekä LT VMVA -tittelin, että BALTVV-14 -tittelin. Upeaa Eevi!!!

 

Nyt näyttelykiertue jää vähäksi aikaa tauolle, sillä keskitymme odottelemaan Tinkan H-hetken lähestymistä. Tinkan vatsa on pyöristynyt oikein lupaavasti ja pieniä pentuja odotellaan syntyväksi Juhannuksen jälkeisellä viikolla. Oikein mukavasti on tullut jo varauksia, mutta vielä voi ottaa yhteyttä, jos cavalierpentu on etsinnässä. Lisää tietoja Tinkan pennuista löytyy täältä.

 

 

21.4.2014

 

Madde (Magnumin Winner Takes It All) kävi SKL:n polvipaneelin tutkittavana, koska Madde sai viime vuonna kaksi täysin ristiriitaista polvilausuntoa. Madden viralliseksi polvilausunnoksi vahvistui paneelin jälkeen 2/2.

 

21.3.2014

 

Helmi (Lawliers Gift To My Dad) sekä Tinka (Magnumin Red Star) kävivät muutama viikko sitten MRI-kuvauksessa jonka tulokset saimme tällä viikolla sähköpostilla. Uuden lausuntomallin mukaan nämä virallisesti lausutut tulokset tulevat tallentumaan myös Kennelliiton jalostustietojärjestelmään, kunhan järjestelmän päivitys tältä osin valmistuu.  

 

Nimi Lawliers Gift To My Dad "Helmi"

Chiarimainen epämuodostuma

CM2

Syringomyelia-aste

SM2 c (3,2 mm C3 kraniaaliosassa)

Aivokammioiden laajentuma

VM2

Keskikorvat ei sisältöä

Ikä

c (18 kk - 3v)

Syringomyelialuokitus: SM 2c

 

 

Nimi Magnumin Red Star "Tinka"

Chiarimainen epämuodostuma

CM2

Syringomyelia-aste

SM0 c

Aivokammioiden laajentuma

VM0

Keskikorvat vasemmassa sisältöä, oikea normaali

Ikä

c (18 kk - 3v)

Syringomyelialuokitus: SM 0c

 

 

Ja jos mietityttää mitä nämä erilaiset kirjainyhdistelmät tarkoittavat, niin tässä lyhyt oppimäärä näihin uuden lausuntomallin mukaisiin tuloksiin:

 

Chiari:
CM0 normaali, pikkuaivojen takareuna pyöreä
CM1 pikkuaivojen takareunassa painauma, mutta aivoselkäydinnestettä näkyvissä pikkuaivomadon takaosan ja kallon ison aukon välissä
CM2 pikkuaivot puristuneet kallon isoon aukkoon tai tyräytyneet sen läpi
Syringomyelia-aste:
SM0 normaali, keskuskanavan läpimitta alle 1,0 mm (ei keskuskanavan laajentumaa havaittavissa)
SM1 keskuskanavan läpimitta 1,0-1,9 mm
SM2 keskuskanavan läpimitta = 2mm, myös keskuskanavan ulkopuoliset syrinx-muodostumat (riippumatta keskuskanavan halkaisijasta) tai syrinxin esiaste (presyrinx).
Aivokammioiden laajentuma:
VM0 sivuaivokammion läpimitta pienempi kuin aivokuoren läpimitta
VM1 sivuaivokammion läpimitta yhtä suuri kuin aivokuoren läpimitta
VM2 sivuaivokammion läpimitta suurempi kuin aivokuoren läpimitta
Ikä:
a yli 5-vuotiaat
b  3-5 –vuotiaat
c 18 kk - 3 -vuotiaat

 

  

 

12.3.2014

 

Farahin ja Rasmuksen pennut syntyivät maanantaina. Pentulaatikosta löytyy yksi tyttö ja kaksi poikaa, kaikki ruby -värisiä :)

 

2.3.2014

 

Veera synnytti viime viikon sunnuntaina varsinaisen pentulauman. Mahasta löytyi kaikkiaan seitsemän pienokaista, joista valitettavasti yksi syntyi enkelipentuna. Ensimmäisten vuorokausien aikana jouduimme harmiksemme hyvästelemään myös pikkuisen tyttöpennun ja pikkuruisen poikapennun, mutta loput neljä pentua ovat jatkaneet kasvuaan vahvoina. Pentulaatikossa tuhisee näin ollen kolme poikaa ja yksi tyttö. Pienokaiset sattuivat syntymään juuri talviolympialaisten loppuseremonian aikana, joten päätimme nimetä pennut talviolympialajien mukaan. Pentulaatikosta löytyy siis Lawliers Skeleton, L. Ski Cross, L. Slopestyle ja L. Short Track ;)

 

Koska pentueen ensimmäinen elinviikko on mennyt pienokaisia vahtiessa emme valitettavasti ole vielä ehtineet kontaktoimaan ennakkovarauksen jättäneitä. Tulemme ottamaan teihin yhteyttä joko ensi viikon aikana tai viimeistään sitten kun n. viikon päästä syntyvät Farahin pennut ovat maailmassa.

 

Tässä vielä pari kuvaa pienokaisista, lisää löytyy pentujen omalta sivulta:

 

 

 

5.2.2014

 

Farahin ultrassa tänään näkyi niin ikään useampi pentu. Näin ollen meillä odotetaan syntyväksi tuplapentuja. Farahin laskettu aika on viikkojen 10-11 vaihteessa.

 

23.1.2014

 

Kävimme tänään Veeran kanssa ultrassa ja pentuja näkyi useita! Pennut syntyvät viikkojen 8-9 vaihteessa.

 

Farah ultrataan noin kahden viikon kuluttua, jolloin selvitää saammeko tuplapennut tälle keväälle.

 

 

 

Uutiset 2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

This Web Page Created with PageBreeze, a free tool to Create a Website